maanantai 4. huhtikuuta 2016

Tuuli III projekti

Tuuli III projektin alku. Teemme testikappaleita jotta saamme toimimis tavan selville. Vauriot ja osat pitää kuvata aina ennen ja jälkeen työn. Virheetkin kuvataan ja selitetään miten ne on korjattu. Kaikista osista maali poistetaan kemiallisesti eli hiomista ei varmaankaan tehdä missään vaiheessa? Ensiksi testi kappaleisiin tehdään rasvanpoisto jonka jälkeen kokeilemme liuottimia miedosta vahvempaan ja katsomme millä maalinpoisto sujuu parhainten. Maalinpoiston jälkeen selviää millä maaleilla kappaleet maalataan.

Kuvassa näkyvät kappaleet ovat testi kappaleita
Kuvassa näkyy osan vauriota 
Jokaisessa osassa on nähtävissä vaurioita suurin osa maalissa
Epoksimaalin ohenne irroitti parhainten osassa olevaa happopohjamaalia tai epoksia? Vähän epäselvää mitä se oli.
Kokeilimme neljää eri liuotinta joista yksi oli liuotin pohjainen rasvanpoisto aine. Sekin toimi mutta aika heikosti.
Perus tinneri ei oikein reagoinut mitenkään maaliin.

Ongelmaksi koitui kuitenkin pintamaalin irroitus mikään edellisistä ei pehmittänyt maalia tms. Ensiviikolla kokeilemme nitromorssia sillä hallia ei loppuviikkoon enään ole. Tänään 11.4 kokeilimme nitromorssia ja se tuotti tulosta. Ennen nitromorssia kokeilimme ksykolia joka ei auttanut
Nitromossia levitettiin pensselillä pintaan ja tuloksia odottettiin arveltua nopeammin.
Nitromorssi tehosi yllättävän nopeasti ja sillä rupeamme varmaankin maalia.
Osat käärittiin kelmuun jotta aineesta ei haihdu ohennin ilmaan huomenna näemme mitä osalle on tapahtunut.

12.4 jatkoimme osien puhdistusta nitromorssilla saimme kaikki neljä osaa melkein puhtaiksi loppuviikosta varmaankin jatkamme niiden puhdistusta sillä lentokoneen runko saapuu perjantaina koululle.
Kuvassa näkyvät osat putsttiin tänään melkein kokonaan. Ne on teipattu sisäpuolelta jotta vanha maali säilyisi.
Osa on melkein kokonaan puhdas vain reunoilla on enään maalia
Tässä näkyy miltä putsatut osat tulevat suunnilleen näyttämään

Lentokoneen runko ja jotain muita osia saapui tänään 15.4 emme tehnyt muillekkaan osille vielä mitään ensiviikon maanantaina työskentely alkaa todenteolla. 
Lentokone on prototyyppi joten näitä löytyy vain tämä yksi. On todella hienoa päästä työskentelemään kyseisessä projektissa! Kuvassa näkyvä väri ei tietääkseni ole alkuperäinen?
Tuuli III myös takaa päin rungossa ja muissa osissa riittää tekemistä.. Lentokone on suunnitelmissa viedä american car show näyttelyyn.

18.4 tänään oli hieman erilainen päivä.. Lähdimme Aapon kanssa etsimään tietoa lentokoneen aikasemmista maalauksista ja mitä siihen on tehty. Lähdimme koululta aamulla klo 9.00 ja päivä kesti pitkään n.16.00 lähdimme ajamaan hallista kohti hämeenlinnaa. Opimme jotain lentokoneen historiasta ja kaikesta muustakin. Kiersimme myös museota ja meille kerrottiin koneista ja näytettiin vanhoja sota ajalla käytettyjä valineitä mm.tähtäimiä viestintä välineitä yms.


Eilen 3.5 putsasimme osia harmaalla karhunkielellä ja vedellä. Saimme luvan käyttää karhinkieltä nitromorssin poistoon niittien ympäriltä.
Kuvasta näkyy että niittien ympärillä on nitromorssia ja muuta likaa jotka pitää poistaa ennen maalausta.
Käytimme lian poistoon harmaata karhunkieltä ja vettä. Karhunkieli ei hio pintaa puhki toisinkuin normaali hioma paperi
Jos lika ei lähde vedellä ja hiomalla siihen voi laittaa lisää nitromorssia.
Kaikki lika ei lähtenyt joten hinkkaamista on paljon.

Projektin kanssa on ollut pientä hiljais eloa asiakastöiden takia ja patria käyntien.. Mutta 2luokkalaiset ovat auttaneet hinkkaamalla osia puhtaaksi.