perjantai 25. elokuuta 2017

Viimeinen vuosi.

Viimeinen koulu vuosi on startannut!
Kakkosluokalla tuli opittua paljon uusia asioita käytyä työssäopissa ja kierretty autonäyttelyissä. Oma opiskelu jatkui vielä kesälomalla kun pääsin kesätöihin Juliska-kalusteelle olin kuukauden kesätöissä ja heinäkuun oli kesälomaa. Vaihdan oppisopimukselle täksi vuodeksi joka vaikuttaa hyvältä pystyn siis tehdä mieleistä työtä ja käydä koulun loppuun samalla. Juliska on siis kaluste tehdas jossa toimin pääsääntöisesti maalarina ja pinnoitan siinä ohella, välillä saatan olla verstaan puolella kun maalattavaa ei ole.
Olen oppinut paljon työntekemisestä täällä ollessani ja asiat rupeaa olla jo hallussa ja pystyn toimimaan pääosin yksin. Joissakin asioissa saatan tarvita vähän neuvoja mutta niitä annetaan mielellään jotta pystyn tekemään parempaa jälkeä ja itsenäistymään työnteossa. Työn teko tapahtuu pää osin korkeapaine ruiskuilla toki hiomakonettakin käytän. Ainoa miinus on että työskentelen suurimmaksi osaksi yksin niin välillä tulee vähän tylsää kun odottelen maalinkuivumista mutta se menee taas ohitse kun pääsee maalaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti